Napojen ja jäätiköiden sulamisennusteita

Johdanto

Kun Pohjoisnavalla ja Grönlannissa on Suomen kesän aikaan kesä, niiden sulamisennustusten uutisointi on huipussaan.

Helmikuun aikaan Etelämantereella on puolestaan kesä ja sitten ilmatiede / media alkaa tehdä sulamispropagandaa sen kesäjäiden suhteen.

Näin se ilmastopropagandan piiri pieni pyörii Pohjois- ja Etelänavan kesien ympärillä. Toki aina väliin mahtuu Alppien tai muiden jäätiköiden kesäinen sulaminen. Kovista Grönlannin ennätyspakkasista ja jäihin juuttuneista tutkimusaluksista jäätikkötutkijoineen ja niitä pelastamaan tulleista ydinjäämurtajista emme kuule halaistua sanaa ja ihmetellä sopii, miksi emme kuule.

Se vaan näyttää olevan nyt niin, että ilmatiede on yhtä tarkka tiede kuin teologia, kun napojen sulamisen ennusteissa tiedemiehillä on ainakin 500 vuoden haarukka.

Tässä blogissa on kooste sulamisennusteista, jotka alkoivat jo 100 vuotta sitten. Siitä jokainen voi valita oman tieteellisen totuuden, johon uskoo. Jälkipolvet saavat myös mielikuvan siitä, millaisessa sulamishulluudessa olemme eläneet jopa ihan virallisen ilmatieteen tuottaman tiedon suhteen.

Vanhimpien lehtileikkeiden lähde on Suomen kansallisarkisto.

Ilmastohistorian yleiskatsaus

Lähteestä:
Davis, W. 2017. The Relationship between Atmospheric Carbon Dioxide Concentration and Global Temperature for the Last 425 Million Years. Climate 2017, 5, 76; doi:10.3390/cli5040076

Ennustuksia menneiltä vuosilta ja tuleville vuosille

1903

Grönlanti suli jo 1903. Sulaminen mediassa jatkui 1924 ja 1939. Sitä ennen oli jo 1800-luvulla tietoa siitä, että Grönlannissa on ajoittain kovinkin lämmintä ja niitä aikoja vertailtiin Euroopan lämpötiloihin.

1903 ”meteoroloogit ja fysikeri” ennustivat, että ilmanala muuttuu yhä lauhkeammaksi. No niinhän siinä kävi, kun 1900-luvun alun lämpökaudella Grönlanti ja navata sulivat sekä Alaskassa ja Huippuvuorilla oli ennätyksellisen lämmintä.

1911

Tällainen havainto tehtiin vuonna 1911. Lähde Kansallisarkisto, Suomalainen Kansa 27.06.1911 no 143.

1912

1912 yhä uutisoitiin ihan sama uutinen, eli että jäävirrat peräytyvät sekä etelä- että pohjoisnavalla. Samoin Afrikka ja Aasia kuivuivat. Pohdittiin onko se jaksollista ja mistä ilmastollisista ilmiöistä moinen johtuu.

1922

1922 oltiin tulevien ilmastosyklien yhdessä vaiheessa ja sitä seuraavien syklien aikana on myös media elänyt niiden hengessä mukana. Tässä linkissä on lehtileikkeitä useaan jääkausialarmiin.

1923

Jäämeri oli lämpenemässä ja pohjoisen kylmällä vyöhykkeellä ilmanala oli lämpiämässä.

Grönlanti oli sulamamassa

1924

Grönlannin jäävuoret ovat pian menneisyyttä ja navoilla lämpenee. Jääkentät olivat häviämäisillään. Alaskassa oli lämpöisempää kuin koskaan ennen.

Myös vanhat valokuvat vahvistavat, että Grönlannissa on 2000-lukua vastaava jääminimi 1920- ja 1930-luvuilla. Lehtien havainnot ovat siis oikeita.

Lähde

1924 navat haluttiin jopa poistaa laittamalla dynamiittia sinne ja lohkare kerrallaan sulattamalla ne merivirroissa. Jäätiköiden syntysyyksi epäiltiin auringonpilkkuja.

1926

Kultainen Aika oli siis saanut oikeaa tietoa, jonka alla oleva leike vahvistaa.

Alaskan ilmanala lämpenee. Neljäs rivi: ” Näinollen on mieluista ilmoittaa ihmiskunnalle, että napaseuduilla sensijaan wallitsevat ikäänkuin kesäiset säät. Ja nyt ilmoitetaan edelleen, että Alaska Amerikan mantereen pohjoisimmassa osassa on lämpenemässä sekä että tämä ei perustu mihinkään ennusteluihin vaan on tapahtunut tosiasia.

1929

1929 uutisoitiin, että
– ”Sveitsin jäätiköt ovat osoittaneet viimeisinä viitenäkymmenenä vuotena alitusta pienenemistä”.
– ”Etelänavan jäästön sulaminen jatkuu alituisesti”.
– JA ”että säästö on muuttumassa, sen osoittavat niin hyvin ilmastokatastrofit kuin myös säätiedot”.

Sveitsin jäätiköiden sulamisesta on toistuvasti uutisoitu myös 2000-luvulla. Siihen liittyviä kuvavertailuja on tehty useita ja yhden teki HS. Sopivia vuosia valitsemalla saa luotua haluttua vaikutelmaa, eli tehtyä ilmastopropagandaa.
Lähde

HS:n vuonna 2020 kirjoittaman jutun mukaan nyt muka olisi kaikkien aikojen jäätikköminimi menossa Sveitsissä. Ei se ole, vaan vastaava tilanne ja oikeastaan vielä huonompi oli 1950 aikoihin. Siitä on vuonna 2009 tehty tieteellinen tutkimus, jossa todetaan:

The most recent studies by researchers at ETH Zurich show that in the 1940s Swiss glaciers were melting at an even-faster pace than at present. This is despite the fact that the temperatures in the 20th century were lower than in this century.”’

Tutkimuksessa haetaan syytä tuolle nykyistä vähäisemmälle jäälle auringosta:

In its work, the research team took into account the solar radiation measured on the Earth’s surface in Davos since 1934. Studies over the past two decades have shown that solar radiation varies substantially due to aerosols and clouds, and this is assumed to influence climate fluctuations.”

Jäätiköt olivat siis pienemmät 1940-luvulla, vaikka oli hieman kylmempi ajanjakso kuin nykyään on meneillään.

Tällainen historian faktatieto Sveitsistä, kuten myös navoilta ja jäätiköiltä pimitetään, eikä edes jäätikkötiedemies Jari Haapala niistä puhu ja oikaise tuollaisia uutisia, kuten rehellisen ja kunnianarvonsa tuntevan tiedemiehen tulisi tehdä.


https://www.sciencedaily.com/releases/2009/12/091231124858.htm

1897 tiedettiin, että välillä jäävirrat laajenevat ja välillä vetäytyvät. Nykyisessä jäänsulamistieteessä on denialistista ja tieteen kieltämistä, jos tällaisesta ikiaikaisesta luonnollisesta asiasta puhuu, koska se vaarantaa IPCC:n lukitseman ilmatieteen tilanteen.

Toki 1929 mahtui mukaan myös uutisia lämpöisestä Golfvirrasta ja huoli jääkaudesta. Siis ihan kuten 2020-luvullakin.

1930-luku

Pohjoisen jäätutkimuksen pioneeri, N. N. Zubov oli venäläinen tiedemies, joka käytti koko työuransa arktisen alueen tutkimukseen.
Zubov teki lämpenevästä Arktikasta runsaasti havaintoja, joita hän kuvailee kirjassaan Arktinen Jää, joka on kirjoitettu 1930-luvun lopulla. Hän kirjoittaa mm. näin (lähde):

Viime vuosina on havaittu hyvin mielenkiintoinen ilmiö, kun jään määrän vaihteluita on seurattu. Jään määrän asteittainen ja alueellisesti kattava väheneminen todistaa lämpenevästä arktisesta alueesta. Tärkeimmät todisteet tästä yleisestä lämpenemisestä ovat:

1) Vetäytyvät jäätiköt ja pois sulavat saaret… Kaikki Grönlannin Koillislahteen ja Disko-lahteen päättyvät jäätiköt ovat vetäytyneet vuosisadan alusta alkaen. Frans Joosefin -maassa useat saaret ovat kuin jakautuneet kahtia. Selvisi, että niitä ennen yhdisti jääsilta… Havaitsin Jan Maienin ja Huippuvuorten jäätiköiden huomattavan kutistumisen. Ahlman kutsuu Huippuvuorten jäätiköiden vähenemistä ”katastrofaaliseksi”.

2) Lämpötilan nousu. Viimeisten 20 vuoden aikana talvikuukausien keskimääräinen lämpötila on tasaisesti noussut… Viimeisen 10 vuoden aikana koko arktisella sektorilla Grönlannista Tseljuskinin niemeen ei ole ollut ainuttakaan keskimääräistä kylmempää vuotta tai talvikuukautta, mutta tavanomaista korkeammat lämpötilat ovat olleet yleisiä…

3) Atlantilta Jäämerelle tulevan meriveden lämpötilan nousu… Golf-virran pintaveden lämpötila on tasaisesti kasvanut.

4) Merijään määrä on laskenut… 15-20 prosenttia (20 vuoden aikana)… Ennenvanhaan pohjoisen jään reuna usein ulottui Islannin rannoille vaikuttaen kalastukseen ja merenkulkuun. Viimeisen 25 vuoden aikana tätä ei ole tapahtunut merkittävissä määrin.

5) Jään virtauksen nopeutuminen.

6) Muutokset voimakkaiden matalapaineiden reiteissä. Ei ole epäilystä, etteivätkö ilman ja Atlantin meriveden lämpötilan nousut, merijään voimakkaampi ajelehtiminen jne. ole läheisesti kytköksissä ilmakehän virtauksien kiihtymiseen ja aivan erityisesti matalapaineiden muutoksiin korkeilla leveysasteilla. Vize osoittaa, että Atlantin syvät matalapaineet ovat siirtymässä huomattavasti pohjoisemmaksi, jopa useita satoja kilometrejä verrattuna niiden reitteihin ennen arktisen alueen lämpenemistä.

7) Lämpenevän Arktikan biologiset merkit… Kalat ovat ulottaneet elinpiirinsä pidemmälle ja pidemmälle pohjoiseen… Huippuvuorien ja Novaja Zemljan rannoille on ilmestynyt runsaasti turskaa… myös makrilleja ja delfiinejä havaitaan siellä, missä niitä ei ennen nähty… Viime vuosina kalastus on asteittain siirtynyt pohjoisemmaksi… Monia lämpöä tarvitsevia pohjaeliöitä löydetään nyt alueilta, joilta niitä ei tavattu (30 vuotta sitten). Knipovits sanoo: ”Viidentoista vuoden aikana… tapahtui muutos… jollainen yleensä yhdistetään pitkien geologisten kausien vaihtumiseen.”

8) Merenkulku… On tehty useita sellaisia purjehduksia, joita ei olisi voitu suorittaa edeltävän kylmän jakson aikana.
Kaikkein merkittävintä on se, että Arktikan lämpeneminen ei rajoitu mihinkään tiettyyn alueeseen.

Pohjoisnavan jäät olivat myös median uutisten mukaan 2000-luvun kaltaisessa minimitilanteessa. Pohjoisnavan tuntumassa otettiin jopa aurinkoa, josta uutisoitiin kuvan kanssa.

1930

1930 ymmärrettiin Grönlannin maantieteellinen sijainti hyvin

1932

Sulavat jäätiköt hukuttavat kaupungit. Tätä ollaan kuultu koko 2000-luku, ikialarmi siis.

1934

Jo kohta Empire State Building uiskentelee. Sama levy jauhaa lämpöisellä 1930-luvulla kuin lämpöisellä 2000-luvulla.

1936

Pohjoisella navalla vesi lainehti.

1938

Lintujen havaittiin talvehtivan pohjoisnavan tuntumassa.

1939

Navat ja Etelämanner sekä Ranskan jäätiköt katoavat 25 vuodessa.

Riekot siirtyvät ilmastonmuutoksen vuoksi pohjoiseen kuten myös Siperian ikirouta. Vehnää viljeltiin Lapissa.

Kilpisjärvellä bongattiin kottaraisia, taltilttejä ja peltosirkkuja

1940

1940 ollaan jo varmoja siitä, että alle 50 vuodessa on yksi kolmasosa pohjoisnavan jäästä tipotiessään, eli 1990 mennessä. Vuonna 2020 Jari Haapala puhuu Apu lehdessä, että 2030 olisi kokonaan jäätöntä, kun sulaminen on alkanutkin vasta 1980, eli toisin kuin lehtileike kertoo.

1941

1941 teki Itämeren jäänlaajuutta tutkinut merenkulkulaitoksen tuleva pääjohtaja tri Risto Jurva sellaisen havainnon, että ilmasto oli lämmennyt huomattavasti 1890 alkaen, ja että 1930-luvulla Itämeren jäiden laajuus oli pienempi kuin 1720 alkaneen jäähistorian aikana ikinä.

Tri Jurva raportoi myös Grönlannin ennennäkemättömästä sulamisesta. (Kuvassa nimi on väärin Jarva). Suomen ilmatieteenlaitoskin vuonna 2020 vahvistaa tuon 1930-luvun olleen Itämerellä vähäjäisin vuosikymmen tähän mennessä.

Jäiden laajuus 1930-luvulla oli jopa vähäisempi kuin 2010-luvulla on ollut. Sen asian vahvistaa talvien keskilämpötilat 1930-luvulla, joista olen tehnyt oman tarkastelun, linkki: https://jitkonen.fi/?p=727

Mittausasioihin liittyen on todettava, että vanhimmat Itämeren jäänlaajuudet Jurva on kartoittanut eri kirjallisten lähteiden pohjalta. Uusimmat perustuvat satelliittimittauksiin. Vertailuna oleva 1930-luku on voitu jo kartoittaa hyvinkin tarkasti, koska käytössä ovat olleet mm. lentokoneet. Sikäli vuosikymmenten 1930 ja 2010 jäiden laajuuksien keskiarvojen vertailu on riittävän tarkasti tehty.

Ilmaston lämpeneminen havaittiin myös FMI:ssä

Ja se oli globaalia.

1939 ilmasto oli lämmennyt kahden asteen verran ja kalat menivät kohti pohjoista, jonne myös Siperian ikirouta siirtyi.

Grönlannin lämpötilojen suhteen on tehty tutkimusta, jossa vanhojen lehtien ja tri Jurvan havainnot näkyvät 1900-luvulle tultaessa hyvin. Myös vastaava 1980-luvulta 2000-luvulle tulo kuvassa näkyy selkeästi, eli siinä mielessä myös nykytiede on ajantasalla Grönlannin nykyisen ilmaston suhteen. Sen suhteen se ei tietenkään ole ajatasalla, että ilmastopropagandistisessa tarkoituksessa se ei halua kertoa vastaavasta Grönlannin 1800-luvun lopun nopeasta lämpenemistä ja siihen liittyvästä jään vähyydestä. Näin tietysti siksi, että CO2 -teoria ei heikentyisi, jos ihmisille kerrottaisiin tuon kaltaisia historiallisia tosiasioita.

1947

1947 hälyttävä ilmastonmuutos myös Grönlannissa

1949

1949 pienen jääkauden aikana eskimot joutivat jättämään saarensa, mutta nyt siellä voidaan harjoittaa pienimuotoista maanviljelyä.

1951

1951 Grönlannin lisäksi navat ja vuorten jäätiköt ympäri maapallon olivat sulaneet tai sulamassa.

1969 / 1989

Pohjoisnapa on kuulemma jäätön 1979 tai 1989. Ei haittaa vaikka aina persiilleen menee, Jari Haapalan johdolla pannaan uutta alarmia putkeen!

1975

1975 paikkeilla oli välirauhan aika jäätiköiden sulmaisten suhteen, kun ilmasto kylmeni edellisennykyistä vastaavan 1900-luvun alun lämpöjakson jälkeen.

Tämä väliaika ja kylmä jakso näkyy Suomenkin talvissa. Suomessa lämpötilojen mittausasemia oli 1900-luvun alussa vain vähän ja tässä on vertailtu niiden asemien antamia lämpötiloja. Sen vertailun mukaan Suomen talvet ovat noiden paikkakuntien mukaan 0,5 C-astetta kylmemmät 2010-2019 kuin olivat 1930-1939. Blogi
https://jitkonen.fi/?p=727

Ja yhtenä esimerkkinä se 1900-luvun alun lauha ilmastojakso näkyy mustien joulujen lukumäärässä sekä Helsingissä että Tampereella.

Tampereella on kovasti kirittävää sitten 1930 alkaneen 30-vuotisjakson. Ehkä se ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos saa jossakin vaiheessa kiinni Luojan aiheuttaman edellisen vastaavan ilmastonmuutoksen noiden mustien joulujen suhteen.

Otetaan tähän samaan Suomen IPCC puheenjohtajan vuodelta 2018 oleva ennustus. Vuonna 2068 on musta joulu. Kun katsotaan 50 vuotta taaksepäin, niin tämä asiantuntija saattaa olla oikeassakin. Tosin 1960-luku oli kylmä ja kaikki joulut olivat valkoisia etelää myöten. Voi siis historian valossa käydä huonosti tuon ennustuksen kanssa.

Sekä tämä ilmastogurun Ollikaisen että toisen gurun Laaksosen visiot tulevasta ovat kovaa luokkaa, kun asiaa tarkastellaan asiaa kuluneiden joulukuiden keskilämpötilojen valossa.

2000

Tämä kovan luokan tiedemiesten vuonna 1986 tekemä ennustus vuodelle 2000 on myös huomion arvoinen. Vuonna 2000 piti olla 2-3 astetta lämpöisempää, sulavat navat, tulvat, kuivuudet jne, kuten kunnon nykyalarmeissakin päivittäin kuuluukin olla.


Vuosi 2000 siis, Pohjoisnavalla sulaa piti olla jo.

Ei hukuttu vuonna 2000, joten katseet ja tieteen toiveet ovat nyt suurelta osin kohdistuneet vuoteen 2100. Toki pikavoittoja havittelevia tieteen tekijöitä on, koska ennusteilla tehdään tiliä ja saadaan roppakaupalla kaivattua julkisuutta. Mitää hullumpi ennustus, sitä suurempi medianäkyvyys.

2003

2003 HS ennusti, että tarunhohtoinen Koillisväylä on sula 10 vuoden kuttua 2013

2012

Ennustettu sulamisvuosi oli myös 2012

2013

Arktisilla vesillä piti olla sulaa jo 2013

Der Spiegel elokuussa 1986: Merenpinta nousee seitsemän metriä vuoteen 2013 mennessä.

2014

Paikallinen Kerttu Kotakorpi vissiin. Tuomiopäivä oli Australiassakin 2014.

2015

Yhden maailman johtavan jääasiantuntijan, Cambridgen yliopiston professori Peter Wadhamin ennusteen mukaan pohjoisnapa on jäätön vuonna 2015. Kaipa se on tuosta huippuennustuksestaan huolimatta virassaan vieläkin tuokin huippuproffa, ellei ole jo eläkkeellä.

Kilimanjaron piti olla sula 2015. Persiilleen meni tuokin arvaus!

Carteretin saarten piti kadota 2015 mennessä 2003 tehdyn ennustuksen mukaan. Ensimmäiset ilmastopakolaiset piti siellä myös oleman.

Tilanne ilmastopakolaisilla on vuonna 2021 noilla Carteretin saarilla

Suomi tietysti ainoana maana maailmassa rahoitti näitäkin pakolaisia!

2017

2017 toteutui yksi lukuista aikanaan paljon uutisoiduista pieleen menneistä ennustuksista.

Laivojen piti seilata pohjoisnavalle jo 2017.

2018

Tämäkin 2008 ennuste menee hitaammassa vaihtoehdossa vuodelle 2018

Malediivit ovat uponneet 2018

Ja mitä mereen uponneet Malediivit tekevät vuonna 2019? Panostavat matkailuun ja avaavat 5 uutta lentokenttä!

Tanskalainen jäätikkötutkija vuonna 2008 ennusti, että Pohjoisnapa on jäätön 2018. Suomalainen Haapala oli tuolloin vielä maltillisempi, mutta heti kohta kiristi sulamisluulonsa vuoteen 2030.

2019

Vuonna 2019 tapahtui tyypillistä ikävää, kun totuudessa pysyttelevän tiedemiehen työsopimusta ei jatkettu siksi, että hän kertoi sellaisia tuloksia työstään, jotka eivät miellytä jäätikkösulmistieteilijöitä ja muita tahoja, jotka haluavat käyttää jääkarhuja alarmien tekemiseen ja rahan keräämiseen.

Samantapainen kohtalo on useilla suomalaisilla tiedemiehillä, joiden töiden tutkimusten lopputulokset eivät palvele valtauskontoa. Näitä edustavat puiden lustoista ja neulasista ilmasto mallintaneet dendrologian alan tiedemiehet, Tornionjoen jäiden lähtöä tutkineet tiedemiehet, aurinkoa tutkivat tiedemiehet, Lapin luontoa tutkinut tiedemies ja useat termodynamiikan fysiikan osaajat, jotka ovat tutkineet CO2:n ilmastoherkkyyttä. FMI on välittömästi hyökännyt heidän tulostensa kimppuun tuomiten ne vääriksi ja jopa hömpäksi ihan vaan siksi, ettei näiden tiedemieten tutkimusten lopputulokset palvele FMI uskoa atropgeniseen eli ihmisperäiseen ilmastonmuutoksen.

Tieteessä ollaan jo pitkään oltu uskomattomalla sivuraiteella, ja sitä asiaa kuvaa osuvasti professori Antero Järvinen blogissaan näin:

”Pitämällä keinotekoisesti hengissä yliampuviin tietokonemalleihin perustuvaa tulevaisuudenkuvaa te rapautitte kansalaisten luottamusta kriittiseen, itseään korjaavaan ja vapaaseen tieteeseen, joka oli ollut sivistyksemme kulmakivi viimeiset 500 vuotta. Parissa vuosikymmenessä ilmastouskontonne hukkasi ison osan renessanssin perintöä.
Tulevat sukupolvet saattavat ihmetellä, kuinka järjen aikakaudesta siirryttiin järjettömyyden aikakauteen.”

Sen sijaan mediassa ja tieteessä WWF:n tapaisten rahankeräysorganisaatioiden kuvia julkaistaan ja niitä palvotaan, vaikka ne ovat väärennöksiä, koska ne palvelevat poliittisen ilmastonmuutoksen tarkoitusperiä.

Kaikenlainen muukin kuvasajoihin liittyvä propagandistinen julkaiseminen on mediassa arkipäivää vuonna 2020.

Kun maailman johtava jääkarhualan tiedenainen on raivattu pois tieltä, on taas hyvä tehdä kuvitelmia ja povauksia eli science fictionia siitä, että jääkarhut katoavat vuonna 2100. Lapsellista, mutta totta ja tämäkin höpöjuttu on julkaistu mätäkuussa 2020.

2020

Montanan Kalliovuorilla pitäisi olla sulaa. Nyt varautuvatkin poistamaan asiaan liittyvät kyltit. No onhan tässä aikaa ja se ilmastonmuutos etenee vain lehdissä ja mediassa valonnopeudella. ”Vuosien raskaan lumisateiden jälkeen National Park Service (NPS) poistaa hiljaisesti kaikki vierailijakeskuksen merkit, jotka julistavat Glacierin kansallispuiston jäätiköiden sulavan Montanan kalliovuorilla.

Koska kyseinen tuomiopäivämäärä on tulossa vain muutaman kuukauden kuluttua, poistetaan kaikki ”2020-merkit” sen jälkeen, kun tietokonemallit 2000-luvun alkupuolelta ennnustivat niiden sulavan: nämäkin tietokone-ennustukset ovat osoittautuneet katastrofaalisesti virheellisiksi.

Edellä oli, että 2017 pohjoisnavalle purjehditaan. Tosiasiassa vuonna 2020 arktisilla vesillä oli jumissa 20 ilmastotutkijaa ja venäläiset ydinmurtajat, koska jää on niin paksua.

2020 ollaan siis vahvasti jumissa Pohjoisnavalla. 2012 oli minimi ja 2014 oli jo Alaskan verran enemmän jäätä Pohjoisnavalla kuin 2012. Silti sitä kovasti FMI:n Jari Haapalan johdolla sulatellaan vuonna 2020.

2019 ja 2020 olivat oikeata ilmastohöpöjuttujen kulta-aikaa. Niitä juttuja keksittiin kaikista mahdollisista ja mahdottomista asioista. Aiheeseen liittyen tietysti pääsiäissaarten patsaat hukkuvat mereen, kuinkas muuten. Ylen taattua ilmastopropagandaa tämäkin.

Mielikuvituksella ei tosiaankaan ollut rajoja!

http://www.whatreallyhappened.com/WRHARTICLES/globalwarming2.html

Toki YLE:n veroinen propagandakoneisto MTV3:lla antoi ymmärtää, että 3200 km Etelänavasta oleva saari on Etelämanner, joka on viikossa melkein kokonaan sulanut paljaaksi. Tällainen propagandistinen uutisointi oli erittäin tyypillistä 2020 aikoihin, jolloin ilmastopropagandan härskiydellä ei enää ollut pienimpiäkään rajoja. Moraali tosiasioiden osalta oli sekä Suomen ilmatieteen että median osalta pojalukemissa, ja jopa täysin nollassa.

Juuri 2012 ja 2014 oli uutisoitu, kuinka ilmastonmuutoksen takia Etelämantereen jääpeite kasvaa. Nopeita ovat joustavia ja nopeita nuo ilmastonmuutosjuttujen käänteet jäiden kasvamisesta sulamisen puolelle ja kohta taas päinvastoin.

Tosiasiassa lämpötilakehitys Etelämantereella on ollut vaihtelevaa, mutta vakaata. Nuo vuoden 2020 ennusteet/alarmit perustuvat NASA:n satellittimittauksiin ja Etelämantereen kesän tuloon.

Kaiken huipuksi 22.3.2020 tehtiin Etelämantereella kaikkien aikojen pakkasennätys. Kertoiko MTV3 tai joku muu siitä. Ei kertonut, koska FMI ja media juoksee ympäri maapallon etsimässä lämpöennätyksiä, joista koko maapallon lämpötilaennätys on ihme kyllä niinkin vanha kuin 56,7 °C Death Valley, California, 10.7.1913. Siihen ei CO2 näytä purevan.

Maapallon kylmyysennätys on niinkin tuore kuin -89,2 °C , tuo sama tutkimusasema Vostok, Etelämanner, 21.7.1983.

Kaikista faktoista ja ilmaston luonnollisesta vaihtelusta huolimatta mm. umpipunavihreä HS tekee Etelämantereella jatkuvaa propagandaa vuonna 2020, mikä jääköön lapsillemme muistoksi siitä surullisesta ajasta, jossa Suomi median suhteen eli vuonna 2020.

2020 Al Gore antoi uusimman ennusteensa eli Trump aiheuttaa maailmanlopun ilmaston kautta 2022 mennessä, jos valitaan uudestaan.

2021

Tuvalun saarten piti kadota maailma kartalta ja Glasgowssa nähtiin lapsellinen esitys. Tuvalun pinta-ala on kasvanut liki 3 % siitä, kun sen katoamisennustus tehtiin.

Tässä lehtiartikkelissa on laskeskeltu ilmastoennustusten toteutumista.

Siinä n laskettu, että 61% ennusti tuhomme tapahtuvan 2020 mennessä, eli ne on kaikki menneet pieleen.

39% tutkituista ennusteista eivät ennustaneet mihin mennessä ennuste toteutuu, eli ei voida sanoa menikö pieleen vaiko ei. Mutta pelottelu on pääasia, joten hvvä jättää loppumme tulon toteutuminen löysään hirteen. Linkki

2022

Tilannekatsaus vuoden 2003 HS uutisen suhteen, että tarunhohtoinen Koillisväylä on sula 2013.

2027

Pohjoisnapa on kokonaan sula 2027.

2030

Vuonna 2018 HS:n jutun mukaan Helsinki lämpenee 2,5 astetta 2030 mennessä ja 2,5 metrisiä tulvia on odotettavissa. Jäämme odottelemaan!

2030 on myös Iltalehden jutussa sulamisvuosi. Kuvassa on 2022 kevään jäätilanne.

Vuonna 2009 Kaleva antoi 2030 ennustuksen pohjoisnavan suhteen.

Saman vuoden sulamisen suhteen Pohjoisnavalle, antoi APU -lehti vuonna 2020. Lehden primusmotorina toimi FMI:n Jari Haapala, jonka juttuja on tässä kohtaa syytä ottaa esille hieman laajemminkin. Näin maallikosta kun tuntuu täysin käsittömälle, että Haapala heittelee näitä juttuja osatotuuksiin perustuen. Tuossa Apu-lehden jutussakin hän perustelee ennustettaan 1980 alkaneella jään määrän trendillä, vaikka aika varmasti työnsä puolesta tietää tässä blogissa mainitut edellisten 1900-luvun alun lämpökausien vastaavat sulamiset ja nykyistä vähäisemmät jäätilanteet.

Mikä sitten ohjaa ihmisen tekemään tällaista jatkuvaa osatotuuksiin eli kansanomaiseti kirsikanpoimintaan liittyvää propagandaa, jonka aika varmasti itsekin tietää propagandaksi ja että ajastaan tulee siitä jäämään kiinni, kun ilmastosykli menee taas jäähtyvälle trendille? Onko se raha vai narsistinen luonne haluta julkisuutta hinnalla millä hyvänsä? Onko samaa asiaa tullut toisteltua niin kauan, että takapakkia ei enää voi ottaa, vaan odotetaan, että kuolema pelastaa, ennenkuin totuus maapllon luonnollisten ilmastosyklien ja CO2:n ilmastoherkkyyden suhteen paljastuu, kun maapallo menee taas jäähtyvälle trendille? Sen vain hän itse tietää. Blogin lopussa on linkkilista Haapalan kirjoittamiin alarmeihin.

Oikealla ylhäällä Jari Haapalan tarkastelujakso. Alhaalla pidempi jäähistoria, josta näkee miksi muutkin ”valitsevat” 30 vuoden jäähistorian sulamisalarmeja tehdessään.

2031

Keski-Italiassa Calderonejäätikkö on sulanut 2031-2041

2033

TM on laajentanut kavalkadiansa ilmastoalarmien pariin. Sen vuoden 2018 jutussa ennustetaan, että New Yorkissa on 2033 suuret alueet veden alla.

Merien nousua on sitäkin veikkailtu yli 100 vuoden ajan. Esimerkiksi Australian rannikolla meri onkin hieman noussut, mutta ei tällä ihmisen aiheuttamalla antropogenisellä aikakaudella sen enempää, kuin luojan luomien aikaisempien säiden ja ilmastojenkaan aikakausilla. Tässä suhteessa ihminen ei vielä ole ollut luojaa vahvempi, vaikka niin kovasti kuvittelee FMI:n ja IPCC:n johdolla olevansa.

New York New York!

2040

Pikkasen pesimistisempi arvio Pohjoisnavalla seilailun suhteen, kun menee vuoteen 2040 asti.

2040 on vedenpinta noussut Uusi-Seelannissa 40 cm, sanoo 2022 tehty tutkimus. Linkki.

Laitetaan tälle vuodelle yksi muukin vuonna 2021 tehty ennustus, joka liittyy keväisiin. Keväällä huhtikuussa 2021 oli muutama päivä hieman lämpöisempää, mutta jäätiin todella kauaksi esim. huhtikuun ennätyshelteestä 25,5 C, joka mitattiin edellisen lämpöisen ilmastojakson alkupuolella 27.4.1921 Jyväskylässä. Jäämme jännityksellä odottamaan sitä, miten Pirjo Peltonen-Sainio osuu vuodelle 2040 tehdyssä ennustuksessaan kohdalleen! Lähde.

Kun ei tunneta maapallon ilmaston syklisyyttä, virheitä on tehty maanviljelyksessäkin mm. 1930-luvulla viimeksi ja sitä asiaa Suomen ilmatiteenlaitoksen johtaja Keränen vuonna 1966 siunaili.

Jatkuuko siis yli 300-vuotinen pienestä jääkaudesta palautuminen vuoteen 2040 asti, joka näkyy esim. Tornionjoella, Itämerellä ja vaikkapa Japanin Kirsikkapuiden kukinnassa? Aiheesta on oma blogi, linkki.

Professori Peltonen-Sanion ei kuitenkaan kannata nurmen alla vaipua synkkyyteen ja hävetä ennustustaan, koska ilmastoennustuksilla on tutkimusten mukaan noin 21 vuoden pieleenmenosykli.

2050

Aina vaan loittonee pohjoisnavalle seilaaminen. Tämän mukaan vasta 2050.

On sama vuosi, kun Australiasta talvet katoavat. Varmaan myös Suomesta, koska siitäkin on valtavasti povauksia.

Ota tästä nyt selvää! Ottivatkohan edes isoisämmekään?

YLE:n ja monen muun median propaganda osuu tähän 2050 vuoteen. AJATUSHAUTOMOT ovat vauhdissa!

2060

Tieteellinen totuus on myös vuosi 2060, kun riittävän isolla pensselillä tiedettä maalaillaan.

2065

Armonaikaa saatiin!

Tutkijaryhmä sai selville, että merenpinnan taso voi nousta hieman yli metrin vuoteen 2100 mennessä. Edellinen vuoteen 2100 ulottuva arvio ennusti merenpinnan nousuksi 76,2 senttimetriä.”Kukaan ei ollut katsonut kokonaiskuvaa sen suhteen, mitä Etelämantereen mannerjäätikön sulaminen tietää maailmanlaajuiselle ilmastolle”, Bronselaer ihmetteli.Selvittääkseen sen, vaikuttaako Etelämantereen mannerjään sulaminen ilmastoon, tutkijat lisäsivät yhteen viimeisimmistä ilmastomalleista jään sulamisen. Sulamisen kera ohjelmoitu tietokonemalli ilmaisi, että maailmanlaajuinen lämpötila nousisi vuoteen 2065 tultaessa kahdella celsiusasteella.

2070

NASA:n supertietokone tai joku muu tieteellinen kone ennustaa Pohjoisnavalle seilaamista vasta vuodelle 2070.

2080

Tämän tieteellisen tutkimuksen valossa joudumme odottelemaan aina 2080 asti! Toki jo vuotta 2040 siinä väläytellään.

2090

Ilmastopaniikin ja hysterian lietsomiseksi tehdään mitä mielikuvituksellisempia tarinoita siitä, mitä tulee tapahtumaan. Näinhän se on kaikissa uskonnoissa aina ollut ja aina tulee olemaan. Pelottelemalla pysytään vallassa ja tehdään rahaa. Tuleville jälkipolville tässä muistoksi yksi monista huuhaa jutuista, jonka ennustettu toteutuminen on vuonna 2090.

2100 ja 2500

Pohjoisnapa ei nosta merenpintaa, mutta Grönlanti ja Etelämanner nostavat. Tässä ennustetaan Etelämantereen sulamista vuosille 2100 ja 2500. Tieteen haarukka on pikkasen suuri, mutta varmaan ovat ihan tosissaan nuo luvut tieteellisestä tukimuksestaan kaivaneet.

2100 on suosittu ennusteiden vuosi.

2023 MTV 3 julkaisi uusimman ennusteen vuodelle 2100

2219

Vuonna 2019 julkaistu alarmi Islannista on 200 vuotta, eli mennään vuoteen 2219, kun Okjökullin jäätikkö katoaa.

2296

1921 ennustettiin, että vuonna 2296 ovat jääalueet navoilta melkein kadonneet.

Linkkejä

Pieleen menneitä ilmastoennustuksia: https://cei.org/blog/wrong-again-50-years-failed-eco-pocalyptic-predictions

Lopuksi

Ilmatiedettä edustavan Jari Haapalan alarmikooste. Näiden kirjoittaminen ja yksipuolisen propagandan luominen lienee hänenkin päätyönsä Suomen ilmatieteenlaitoksella.

Tämän pakinan loppulause sopii hyvin Jari Haapalankin kohdalle:

”Ei mene kovin pitkään, kun niin suuri osa kansasta nauraa Ilmatieteenlaitoksen lietsomalle ilmastohysterialle, että hysteerikot vetäytyvät hiljaisuuteen häpeämään ja murjottamaan kansan julmuutta. Niin muuten kävi toveri Trofim Lysenkollekin ja jopa yhden totuuden Neuvostoliitossa.

2006

http://www.kaleva.fi/teemat/luonto/pienet-jaatikot-alttiita-sulamiselle/102188/

https://www.vihrealanka.fi/node/1261

2008

https://yle.fi/uutiset/3-5822848

http://kestavakehitys.fi/documents/2167391/2405386/Kest%C3%A4vi%C3%A4+tulevaisuudenkuvia+globaalista+n%C3%A4k%C3%B6kulmasta.pdf

2009

http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/1232521991

https://yle.fi/uutiset/3-5715763

2010

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/78186/Julkaisuja_15-2010.pdf?sequence=1&isAllowed=y

http://www.ahven.net/kalaviikko2010/tiedostot/Haapala.ppt

https://www.fiia.fi/ajankohtaista/taistelu-jaamerella

2011

https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Pohjoinen-j%C3%A4%C3%A4meri-sulaa-kes%C3%A4isin-muutaman-vuosikymmenen-p%C3%A4%C3%A4st%C3%A4/690745

2012

https://yhdistykset.vihreat.fi/vihdin.vihreat/author/jari-haapala/page/2/

https://yle.fi/uutiset/3-6317948

https://areena.yle.fi/1-1624481

http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedotearkisto/-/journal_content/56/30106/548248?refererPlid=38137

2013

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3070543-ilmasto-lampenee-pohjoisessa-nelja-astetta

2014

http://ilmastorealismia.blogspot.fi/2014/08/ilmatieteen-laitoksen-tutkijan.html

http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/42499674

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/itameri-pauhaa-muutoksen-kourissa

https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/ict/2014-10-13/Pohjoinen-j%C3%A4%C3%A4meri-sulaa-%E2%80%93-J%C3%A4%C3%A4n-muutosnopeus-miljoona-neli%C3%B6kilometri%C3%A4-vuosikymmeness%C3%A4-3256270.html

http://ilmastofoorumi.fi/asiasanat/himalaja/

2015

http://www.vtt.fi/medialle/uutiset/merkitt%C3%A4v%C3%A4-tutkimusrahoitus-pohjanlahden-kest%C3%A4v%C3%A4%C3%A4n-hy%C3%B6dynt%C3%A4miseen

https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/J%C3%A4rvet-j%C3%A4%C3%A4tyiv%C3%A4t-It%C3%A4meren-j%C3%A4%C3%A4t-sen-sijaan-v%C3%A4hiss%C3%A4/918769

http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Meri/Ilmaston_lampeneminen_muuttaa_merkittava(33448)

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000998687.html

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002790473.html

http://tuima.fi/merentutkija-ilmastotalkoot-olisi-pitanyt-aloittaa-eilen/

https://www.uusimaa.fi/artikkeli/272621-sipoolainen-jari-haapala-sai-tutkimusmatkalta-jaamerelta-uutta-tietoa-merijaan

https://seura.fi/asiat/tiede-ja-luonto/pelottavan-nopeaa-merijaa-on-kutistunut-pienimmilleen-2000-luvulla/

http://verkkouutisetfi.herokuapp.com/kotimaa/lance_jaameri-33093

2016

https://atmoslehti.fi/tutkimus/ilmaston-lampeneminen-heikentaa-itameren-jaata-ja-lisaa-tulvariskeja/

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016071221802848_uu.shtml

https://ita-savo.fi/uutiset/lahella/a8de9926-2269-4c1d-bcb5-f11c1fcaf41c

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/858640/Napajaa+voi+sulaa+kohta+kokonaan++nain+se+vaikuttaa+Suomessa

https://www.aamulehti.fi/maailma/pohjoista-napajaata-on-lapin-pinta-alan-verran-vahemman-kuin-edellisena-ennatysvuotena-23759220/

http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6597590

https://www.lapinkansa.fi/ulkomaat/pohjoinen-napajaa-voi-huonosti-mutta-ei-rikkone-sulamisennatysta-15668753/

https://www.satakunnankansa.fi/maailma/napajaa-voi-sulaa-kohta-kokonaan-pois-kesaisin-nain-se-vaikuttaa-saahan-suomessa-13762779/

http://www.ts.fi/uutiset/maailma/2983678/Pohjoisessa+rikotaan+taas+jaaennatyksia++Jaameri+muodostuu+vahitellen+Itameren+tyyppiseksi

2017

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/arktinen-merij%C3%A4%C3%A4-pienenee-v%C3%A4hitellen-1.208784

https://yle.fi/uutiset/3-9720072

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/jarvet-jaatyivat-itameren-jaat-sen-sijaan-vahissa/6286420#gs.CFvf8zU

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/jattimainen-jaavuori-larsen-c-on-irtoamassa-etelamantereesta-lampeneminen-on-siella-kaikkein-suurinta/6287722#gs.7CGaU5k
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jarvet-jaatyivat-itameren-jaat-sen-sijaan-vahissa/6286420#gs.CFvf8zU

2018

https://www.ilkka.fi/uutiset/kotimaa/pohjoinen-napaj%C3%A4%C3%A4-voi-huonosti-mutta-ei-rikkone-nelj%C3%A4n-vuoden-takaista-sulamisenn%C3%A4tyst%C3%A4-1.2112552

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/merenpinta-saattaa-nousta-lahes-metrilla-helsingissa-suuria-tulvia-voi-tulla-2100-luvulla-joka-toinen-vuosi/6863174

https://www.aamulehti.fi/uutiset/pohjoinen-napajaa-on-jaamassa-taas-ennatyspieneksi-syy-on-ihmisen-aiheuttamassa-ilmastonmuutoksessa-200787580/

2019
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/etelamantereen-jaa-sulaa-ennennakematonta-vauhtia-suomalaistutkijalta-kylmaava-arvio-vaikka-kaikki-paastot-laitettaisiin-kuriin-tanaan-sulaminen-jatkuu/7241548

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/etelamantereen-jaa-sulaa-ennennakematonta-vauhtia-suomalaistutkijalta-kylmaava-arvio-vaikka-kaikki-paastot-laitettaisiin-kuriin-tanaan-sulaminen-jatkuu/7241548

https://www.forssanlehti.fi/uutiset/mannerjaatikoiden-sulaminen-kiihtyy-gronlanti-ja-etelamanner-eivat-enaa-palaudu-entiseen-tasapainoonsa-vaikka-tehtaisiin-radikaaleja-ilmastopaatoksia-189460

https://ls24.fi/lannen-media/saan-aari-ilmioiden-ennustetaan-lisaantyvan-tulevaisuudessa-tutkijan-mukaan-kaynnissa-on-poikkeuksellinen-ilmastovuosi

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006239284.html

https://areena.yle.fi/audio/1-4651603

2020

https://www.apu.fi/artikkelit/pohjoisnapa-voi-olla-jaaton-jo-vuonna-2030?

Koko nykyinen 2000-luvun keskustelu kiteytyy tähän MOT:n ostikkoon ja siihen liittyvään kommenttiini.

Kirjoittanut JYRKI ITKONEN

Eläkkeellä oleva voimalaitospäällikkö. 42 vuoden työkokemus. Sivutoiminen energiatekniikan eri oppiaineiden opettaja HTOL 1996-2006. DI, ylikonemestari. Energiatekniikka ja -talous, ympäristötekniikka, TKK.